Hallitus

Ylioppilaskunnan hallitus kastetaan myös perinteisessä Teekkarikasteessa Wappuna.
Ylioppilaskunnan hallitus kastetaan myös perinteisessä Teekkarikasteessa Wappuna.

Käytännön arkipäiväistä toimintaa, päivittäisiä palveluita ja pitkän linjan edunvalvontaa pyörittää ylioppilaskunnan hallitus, jonka edustajisto valitsee vuosittain. Hallituksella on apuna palkattua henkilökuntaa. Suurin osa hallituksesta ja työntekijöistä on ihan tavallisia opiskelijoita, jotka hoitavat tehtäviään opiskelujen ohessa – tai viettävät opinnoista välivuotta hoitaen yhteisiä asioita. Hallitus koostuu tyypillisesti puheenjohtajan lisäksi 7-9 hallituslaisesta. Istuvan hallituksen yhteystiedot löydät täältä.

Hallitus pitää kokouksiaan keskimäärin kerran viikossa. Hallituksen kokousten päätösluettelot ovat nähtävissä ylioppilaskunnan ilmoitustaululla Päätalon 2. kerroksessa sekä Office 365 Sitesissä. Päätösluettelot julkaistaan, kun pöytäkirjat on hyväksytty (yleensä seuraavassa kokouksessa). Hallituksen kannanotot ja lausunnot ovat ylioppilaskunnan virallisia vaikutusmuotoja. Kannanotoilla halutaan puuttua moniin epäkohtiin, joita opiskelijan arkipäivässä huomataan. Lausuntoja annetaan usein tiettyihin valmisteluprosesseihin kuuluvana osana. Aloitteita taas tehdään suoraan yliopiston johdolle asioiden kehittämiseksi. Molemmat ovat opiskelijavaikuttamisen kannalta välttämättömiä väyliä edesauttaa keskustelevaa vaikuttamista. Ylioppilaskunnan lausunnot on koostettu tänne.